Monday, June 25, 2007
Kiusallisen huvittavaa huomioida, kuinka elämässäni ei ensin tapahdu mitään, ja se ahdistaa. Sitten, kun lopulta tapahtuu - ja vielä jotain sinänsä hyvää ja toivottavaa ja hienoa - niin en olekaan valmis siihen tai mihinkään. Valtavat kivet alkavat vyöryä alas rinnettä ja minä jään alle tunteineni. Ja ne kivet ovat myös persoonattomia, eivät ne pahaa tarkoita. Ovat vain.
On vaikea hengittää. Se on ihan älytöntä tässä. Mutta ehkä tämä johtaa kasvuun. Toivon, että jonain päivänä kaikki on paremmin.
On vaikea hengittää. Se on ihan älytöntä tässä. Mutta ehkä tämä johtaa kasvuun. Toivon, että jonain päivänä kaikki on paremmin.
