<$BlogRSDUrl$>

Sunday, March 14, 2004

Olen jo kauan halunnut sanoa, että...



Juttu on nyt niin, että olen jo pidemmän aikaan suunnitellut alkavani pitää nettipäiväkirjaa, blogielementein. Eli siis tästälähin blogia. Jotkut eivät pidä nimityksestä, mutta se tuntuu paitsi tuoreelta, myös osuvammalta kuvaamaan jauhatussivua, jolla paitsi kerrotaan ihmisen elämästä, myös heitellään satunnaisia kommentteja sekä herjoja.

Sanoista tekoihin. Kun aloitetaan jotain uutta, on mielestäni tarpeen tietää, mitä haetaan. Niin, ja määritellä jotain tavoitteita selkärangan luomiseksi ja siksi, ettei menisi ihan rönsyilyksi. Määrittely siis rönsyävästi kolmen roomalaisen numeraalin rangoittamana:

I - Suurimmat neronleimaukset ovat olleet neronleimauksia vain siksi, että joku tajusi jakaa ne muiden kanssa. Minullahan näitä ideoita riittää, mutta ongelmana on jo pidemmän aikaa ollut se, etten ole saanut niitä ulos systeemistäni ja päässyt näin etenemään kelailuissa. Tietyiltä osin seilaan kiinni samoissa jutuissa, joissa olin kiinni jo muutama vuosi sitten muuttaessani ensi kertaa pois silloisesta kodistani ja yhteen kolmen ystäväni kanssa. Henkilökohtainen kehitys on minulle tärkeää - ei siksi, että haluaisin suorittaa tai mukautua johonkin ulkopuoliseen vaan siksi, että haluaisin löytää itseni useammin siisteistä tilanteista siistien vuorosanojen kanssa. Elää samassa ajassa sen maailman (sen ihan tavallisen maailman) kanssa, johon niin kovasti kaipaan, mutta josta olen vielä erossa. Kun juttuja ilmaisee, asiat etenevät ja selkiytyvät.

II - Osaan periaatteessa kirjoittaa hyvin, mutta olen pahasti ruosteessa. Tilanne korjattakoon kirjoittamalla enemmän, eli siis juuri näin.

III - Tästä älköön koskaan tulko kanavaa, jolla sanon asioita, joita minulla ei ole otsaa sanoa kasvotusten. On tarkoitus ilmaista, ei kiertää. Arvotan suoruuden korkealle. Yritän kirjoittaa avoimesti kaikesta, mitä koen ja tunnen, vaikka tämä voikin osoittautua lopulta homman suurimmaksi haasteeksi. Pelkoja on, jotkut varmasti aiheellisiakin. Parhaassa tapauksessa tämä kanava voi kuitenkin auttaa karvaisimpien pelkojen ulosajossa, kun niistä papattaa riittävästi.

[IV - Ja niin, vanhoja kirjoituksiaan on todistetusti mukava lukea vuosia jälkikäteen. Isoveli ymmärtää ja taputtaa olalle, näet.]

On kuitenkin vielä hämärän peitossa, kuinka haluan integroida tämän kanavan muuhun elämääni. Pitäisikö tästä tiedottaa kiinnostuneille, tai kenties toitottaa megafonilla kaikille henkisestä suuntautumisesta ja aggressiivisuustasosta välittämättä? Pitäisikö tiedottaa ollenkaan?

En ole myöskään aivan varma siitä, kannattaako sen enempää hahmotella tänne sitä, kuka olen. Kirjoitan tämän nettiin sellaiselle lukijan prototyypille, joka saattaisi ehkä joskus osua paikalle ja lukaista homman läpi. Ei ole oikeasti olennaista, tapahtuuko näin, mutta suunnittelen asiat sille pohjalle. On tavallaan kiehtova ajatus antaa aiheiden ja tekemisten hahmotella minusta sellainen kuva, jonka ne itsessään hahmottavat. Teot tekoina eivätkä minun tekoinani, sillä sen pohjalta koko muu maailma kaiketi minut näkee. Ehkä on siis hyvä saada itsekin hieman perspektiiviä siihen, miltä ulkopuolelta vaikutan.

Nyt on nimittäin kevät, ja minä olen valmis.

This page is powered by Blogger. Isn't yours?